Noa Nakai, viulu
Noa Nakai aloitti vuonna 1996 opiskelunsa Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolla, jossa hän jatkoi Järvenpäässä alkaneita viuluopintojaan Lajos Garamin johdolla. Kansainvälisille mestarikursseille Nakai on osallistunut opettajinaan mm. Mi-Kyung Lee, Per Enoksson, Hagai Shaham ja Pinchas Zukerman. Géza Szilvayn oppeja Nakai on ammentanut mm. toimiessaan Helsingin Juniorijousten konserttimestarina. Shinichi Suzukin oppeja Nakai on saanut osallistuessaan useille kansainvälisille Suzuki-leireille. Vuonna 1999 Nakai aloitti lisäksi musiikkiteknologian opinnot Sibelius-Akatemiassa ja opinnot esittävän säveltaiteen koulutusohjelmassa alkoivat 2002. Hän on suorittanut kaksi musiikin maisterin tutkintoa: viulunsoitossa ja musiikkiteknologiassa. Opetuskokemusta Nakai on kartuttanut sekä viulun- että pianonsoiton saroilla vuodesta 1998 lähtien. Viulupedagogiikan opinnot Nakai suoritti Sibelius-Akatemiassa 2004 täysin arvosanoin.
Nakain akustisia sävellyksiä on kuultu mm. Jazznykymusiikkia-konsertissa Valkoisessa salissa 2002, New Music Academy -konserttisarjassa Sibelius-Akatemialla 2004 sekä Hangon Musiikkijuhlilla 2009 ja 2010. Nakai on toiminut viulistina Uusinta -kamariyhtyeessä vuonna 2002, ja on vuonna 2008 perustetun kamariyhtye Focus Ensemblen perustajajäsen. Novjaro-kvintetin kanssa Nakai voitti Suomen Pohjolan Kyky -kilpailun finaalin toisen sijan vuonna 1997 ja VII Kansainvälisen Astor Piazzolla -kilpailun pääpalkinnon vuonna 2000.
Parhaillaan Nakai työskentelee kansainvälisissä viulun etäopetusprojekteissa, joissa ovat mukana mm. Géza Szilvay ja Maarit Rajamäki. Tarkoituksena on tuoda kansainvälisen tason opetusta ja pedagogiaa mm. paikkoihin, joissa on perinteisesti ollut hankala saada laadukasta opetusta. Noa opettaa suomeksi ja englanniksi.
Milla Rantala, viulu
Milla Rantala aloitti viuluopintonsa 6-vuotiaana Elina Noran johdolla silloisessa Hangon musiikkikoulussa. Vuonna 2003 hän aloitti musiikin ammattiopinnot Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiassa, jossa hän opiskeli viulunsoittoa Katinka Korkealan ja Lajos Garamin johdolla. Pedagogiikkaopettajana hänellä oli Seppo Reinikainen. Viulunsoitonopettajaksi Milla valmistui Stadiasta joulukuussa 2007. Milla on toiminut viulunsoitonopettajan sijaisena Raaseporin Musiikkiopistossa ja Musiikkiopisto Juvenaliassa. Hän on osallistunut useille viulukursseille Suomessa ja ulkomailla, mm. Hagai Shahamin, Geza Hargitajn ja Olivier Ponsin johdolla. Milla opettaa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Lajos Garam, viulun mestarikurssi
Lajos Garam opiskeli Sibelius-Akatemiassa prof. Anja Ignatiuksen oppilaana 1959–1962 ja 1964–65, jolloin hän suoritti viulunsoiton diplomitutkinnon.
Jatko-opinnot seurasivat valtiostipendien turvin seuraavan viiden vuoden ajan; Kölnissä prof. Max Rostal, Budapestissa Dénes Kovács ja Brysselissä André Gertlerin johdolla. Tämän lisäksi Lajos Garam osallistui mm. Yehudi Menuhinin, Igor Bezrodnyin, Mark Lubotskin, Max Rostalin ja Dorothy DeLayn mestarikursseille.
Ensikonsertin Lajos Garam antoi 1966 äitinsä Sole Kallioniemi-Garamin toimiessa säestäjänä. Seurasi sarja omia resitaaleja Sibelius-Akatemiassa, muualla Suomessa, Norjassa, Saksassa, Unkarissa ja Englannissa. Lajos Garam esiintyi eri kaupunginorkesterien solistina parikymmentä kertaa sekä julkaisi kolme äänilevyä; Sanaton laulu 1977, Cantabile 1980 ja Pieni iltasoitto 1985. Norjalaisen Bergenin sinfoniaorkesterin solistina hän soitti Aulis Sallisen viulukonserton 1976.
Vuonna 1973 Lajos Garam tuli Sibelius-Akatemiaan viulunsoiton ja pedagogiikan vakinaiseksi opettajaksi, ja hän toimi Bergenin konservatorion viulunsoiton ja -pedagogiikan lehtorina 1973–75. Sibelius-Akatemian viulumusiikin ja -pedagogiikan vakinaiseksi lehtoriksi hänet nimitettiin vuonna 1979, tässä virassa hän toimi eläkkeelle lähtöönsä vuonna 2004 saakka.
Sibelius-Akatemian musiikkiyliopiston viulupedagogiikan opetuksen kehittäjänä Lajos Garam teki uraauurtavaa työtä 1973–1991, luennoimalla opiskelijoille säännöllisesti useita tunteja viikossa , julkaisemalla lukuisia alan oppikirjoja ja toimimalla laitoksen jousipedagogiikan vastuuhenkilönä. Hän piti seminaareja ja luentoja useissa Suomen konservatorioissa, Hangon kesäyliopistossa 1984–1990, Jyväskylän kesäyliopistossa 1992, Helsingin Aikuisyliopistossa 1997 sekä edelleen Bergenin, Tallinnan, Pietarin ja Bostonin musiikkikonservatorioissa vuosina 1970–1995.
Katariina Saarikoski, sello
Katariina Saarikoski pitää erityisesti sellonsoiton opettamisesta. Tähän hän sai valmiudet valmistuttuaan sellopedagogiksi keväällä 2009 Helsingin Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Katariina opettaa Raaseporin musiikkiopistossa. Lisäksi Katariina pitää sellon soittamisesta ja kamarimusiikin tekemisestä. Tällä hetkellä Katariina valmistelee solistista A-tutkintoaan Sibelius-Akatemiassa Raimo Sariolan johdolla.
Katariinaa on luonnehdittu lahjakkaksi ja sielukkaaksi soittajaksi ja innostavaksi opettajaksi. Sekä solistisen B-tutkintonsa että opetusnäytteensä hän suoritti erinomaisin arvosanoin. Aikaisemmin Katariina on opiskellut sellonsoittoa mm. Sami Mäkelän, Tapani Heikinheimon, Eeva Rysän ja Seeli Toivion johdolla. Katariina soittaa tällä hetkellä sellotaiteilija Seeli Toiviolta lainassa olevaa Nicholas Aine -selloa. Katariina opettaa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Satu Garam, huilu
Satu Garam aloitti huilunsoiton opiskelun 11-vuotiaana Helsingin Konservatoriossa. Harrastus jatkui, ja vaihtui lopulta ammatiksi. Hän valmistui samasta opinahjosta 18 vuotta myöhemmin. Opettajina olivat Kyösti Huuhko, Éva Hibay ja Timo Pulakka. Satu on opiskellut myös Timo Suonion johdolla Oulunkylän pop/jazz-opistossa, suorittaen siellä perustason tutkinnot. Tällä hetkellä hän opettaa huilunsoittoa Luoteis-Helsingin musiikkiopistossa, Eiran musiikkikoulussa sekä GSM:ssä. Kesäisin hänet löytää musiikkileireiltä opettamassa. Opetustyönsä ohella hän on esiintynyt sekä solistisesti että erilaisissa kamarimusiikkikokoonpanoissa. Satu opettaa suomeksi ja englanniksi.
Virva Garam, piano
Virva Garam on opiskellut Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa lehtori Hamsa Al-Wadi Juriksen luokalla ja pianomusiikin osastolla, Esittävän säveltaiteen koulutusohjelmassa dosentti Eero Heinosen sekä professori Erik T. Tawaststjernan johdolla. Virva Garam oli vaihto-oppilaana Budapestin Liszt-Akatemiassa vuonna 2002 professori István Lantosin ja lehtori Csaba Királyn oppilaana. Garam valmistui Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi vuonna 2006 ja sai samana vuonna Vuoden naistaiteilija -stipendin kansainväliseltä Zonta-yhdistykseltä. Virva Garam perusti yhteistyössä Paul Brennanin kanssa Klassisen Musiikin Lähetystön (Classical Music Embassy) sekä kansainvälisen Garam School of Musicin syksyllä 2008. Hän toimii musiikkikoulun rehtorina sekä pianonsoiton opettajana. Lauttasaaren musiikkiopistolla hän on ollut opettajana ja säestäjänä vuodesta 2006. Virva Garam opettaa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Esa Ylivaara, piano
Esa Ylivaara on pääkaupunkiseudulla asuva pianisti ja pianonsoitonopettaja. Hän valmistui Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi keväällä 2008. Hän on opiskellut pianonsoittoa Sibelius-Akatemiassa Jussi Siiralan ja prof. Matti Raekallion johdolla. Hän on valmistunut muusikoksi vuonna 2004 Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiasta (nyk. Metropolia), jossa hänen opettajanaan toimi Matti Oksala. Esa aloitti pianonsoiton 6-vuotiaana ja opiskeli yksityisesti eri opettajien johdolla Sodankylässä. Vuosina 1992-1997 hän opiskeli Lapin musiikkiopiston Sodankylän toimipisteessä opettajanaan Eleonora Siizel.
Esa on konsertoinut eri puolilla Suomea sekä soolo- että liedpianistina ja monenlaisissa kamarimusiikkikokoonpanoissa. Hän on pitänyt sooloresitaaleja pääkaupunkiseudun lisäksi mm. Rovaniemellä, Jalasjärvellä, Kivijärvellä ja useita kertoja myös kotipaikkakunnallaan Sodankylässä. Keväällä 1994 hän esiintyi yhtenä solistina silloisen Rovaniemen Kaupunginorkesterin Nuorten solistien konsertissa. Ensimmäisen soolokonserttinsa hän piti marraskuussa 1996 Sodankylän kirkossa.
Esa on osallistunut lukuisiin pianokilpailuihin, joista tässä mainittakoon Leevi Madetoja -pianokilpailu 2003 (I palkinto ja erikoispalkinto parhaasta Leevi Madetojan teoksen esityksestä). Mestarikursseilla hänen opettajiaan ovat olleet mm. Eero Heinonen, Jacob Lateiner, Liisa Pohjola ja Lauri Väinmaa. Vuodesta 2005 alkaen Esa on toiminut pianonsoitonopettajana ja säestäjänä Musiikiopisto Avoniassa Espoossa ja maaliskuusta 2010 alkaen hän opettaa myös Helsingin konservatoriossa. Esa opettaa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Juuso Nieminen, kitara
Juuso Nieminen (s. 1979) aloitti kitaransoiton opiskelun Vantaan musiikkiopistossa 9-vuotiaana Timo Suomisen oppilaana. Hänen nousunsa nuoren suomalaisen kitaristisukupolven kärkeen alkoi vuonna 1998 hänen voitettuaan Tammisaaren kitarafestivaalin kilpailun. Syksyllä 1998 hän myös aloitti ammattiopiskelunsa Turun musiikkiakatemiassa Timo Korhosen johdolla. Vuonna 2001 Nieminen siirtyi opiskelemaan Jukka Savijoen kitaraluokalle Sibelius-Akatemiaan, jossa hän suoritti diplomitutkintonsa vuonna 2007 erinomaisella arvosanalla. Musiikin maisteriksi hän valmistui keväällä 2008. Lisäksi hän on osallistunut lukuisille mestarikursseille, opiskellut laulua ja orkesterinjohtoa sekä perehtynyt moniin eri musiikkityyleihin aina Piazzollasta venäläiseen mustalaismusiikkiin. Nieminen opettaa kitaransoittoa Lauttasaaren musiikkiopistossa.
Juuso Nieminen on saavuttanut menestystä useassa eri kansainvälisessä kilpailussa. Hänet on palkittu 16 kilpailussa, joista seitsemässä hän on saanut ensimmäisen palkinnon. Merkittävimmistä kilpailumenestyksistä mainittakoon ensimmäiset palkinnot Alhambra-kilpailussa Espanjassa 2006 ja Heinsbergin kilpailussa Saksassa 2005, sekä toinen palkinto kahteen otteeseen "Michele Pittaluga"-kilpailussa Italiassa vuosina 2003 ja 2008. Suomen lisäksi hän on konsertoinut Espanjassa, Yhdysvalloissa, Saksassa, Italiassa, Portugalissa, Kreikassa, Liettuassa, Norjassa, Tšekeissä ja Ukrainassa, sekä esiintynyt useiden orkesterien solistina niin Suomessa kuin ulkomailla. Loppuvuodesta 2005 häneltä ilmestyi esikoislevy "Juuso Nieminen plays Ponce & Rodrigo", joka on saanut innostuneen vastaanoton suomalaisilta musiikkikriitikoilta. 2006 julkaistiin hänen toinen levynsä “Guitar Recital”, joka sisältää 1800-luvun alun kitaramusiikkia.
Opettajat aikaisempina vuosina
|